Moni on kysynyt miksi juuri 90 kilon välitavoite. No minäpä kerron, mutta ensin pitää palata ajassa taaksepäin minun teini-ikään saakka.
Kaikki alkoi kun aloitin hormonaalisen ehkäisyn. Aloitin perinteiseen tapaan e-pillereillä ja niillä menikin joku 3-4 vuotta ilman ongelmia. Siinä välissä kuitenkin kokeilin "halppis" versioita jotka eivät sopineet ollenkaan, niin palasin aina takasin alkuperäiseen. Kunnes aloin saada migreenikohtauksia ja lääkäri totesi että e-pillereitähän ei saa käyttää jos kärsii migreenistä. Ei minulle oltu koskaan todettu migreeniä, eikä itseasiassa vieläkään ole sitä diagnosoitu. Tästä sitten alkoi erilaisten valmisteiden kokeilu.
Aloitimme kokeilut minipillereistä, jälleen meni noin 1-1,5 vuotta hyvin, kunnes aloin vuotaa lähes jatkuvasti. Vaihdettiin merkkiä ja testattiin jälleen puoli vuotta. Ei toimi... Lääkäri sitten ehdotti että kokeillaan kierrukkaa taikka kapselia. Miettisin pitkää että entä jos nekään ei sovi ja hinta molemmissa kuitenkin lähes 200€, joten pitkän pohdinnan jälkeen päätin kokeilla kierrukkaa. Jälleen olin koekaniini vähintään puoli vuotta. Tuona aikana lihoin todella reilusti, vaikka olin siihen saakka saanut pidettyä painoni hallinnassa niin että lihoin maksimissaan 5kg jokaisen uuden valmisteen aloittamisen jälkeen, mutta jonka sai kuitenkin helposti hieman liikuntaa lisäämällä pois.
Kun kierrukka tosiaan oli ollut minulla noin vuoden ja sinä aikana olin lihonnut yli 10kg sekä jokaikisten menkkojen aikana halusin repiä kierrukan pois voimakkaiden kouristusten takia. Loppujen lopuksi kun meni yksityiselle gynekologille, niin hän selitti minulle miksi kroppani kramppaa aina vuotojen aikana. Syynä siis oli että kehoni hylkii materiaalia, josta kierrukka oli valmistetty, ja krampit olivat kehoni tapa koittaa "synnyttää" vierasesineen pois.
Palattiin takaisin minipillereihin, joista tulikin voimakkaita mielialanvaihteluita ja päätin sitten lopettaa kokonaan hormonaalisten valmisteiden käytön. Se ei ollutkaan hyvä idea, olin kuitenkin käyttänyt yli 10 vuotta jotain hormonaalista ehkäisyvalmistetta niin kroppani meni totaalisesti sekaisin. Turposin kuin ilmapallo ja minulla jäi menkat kokonaan pois. Palasin siin jälleen valmisteiden pariin.
Tällä kertaa vuorossa oli ehkäisyrengas. Se oli ensimmäinen pitkään aikaan mikä toimi parhaiten mieleni kanssa ja aloin taas innoissani olemaan oma itseni, kunnes aloin saada voimakkaita menkka kipuja. Joten minulla oli enää kaksi vaihtoehtoa, kapseli joka maksaa lähes 200€. Sen hyvä puoli on se että kun se on laitettu ei tarvitse miettiä mitään seuraavaan 3-5 vuoteen. Mutta tuona aikana toivoisin ehkä jo ainakin haaveilevani perheenlisäyksestä, sillä täytän tulevana lauantaina jo 28 vuotta ja kärsin jo nyt ikäkriisistä, puhumattakaan terveysongelmista. Joten en tähän kohtaan enää halua "tuhlata" tuota rahaa ehkäisyvalmisteeseen, jonka voisin joutua hyvinkin pian poistattamaan syystä tai toisesta. Vaihtoehto kaksi olikin ehkäisylaastari, mutta niissä on ns painorajoitus, josta päästäänkin itse aiheeseen.
Ehkäisylaastarissa tosiaan painoraja 90kg, siksi että laastarista imeytyy hormonia verenkiertoon ja mitä isompi ihminen sitä vaikeammin oikea määrä hormonia imeytyy ja ei voida luvata 100% varmaa suojaa. Vaikkakin mikään valmiste ei takaa 100% varmuutta niin tämä siitä vähemmän jos painoa on "liikaa".
Joten koska viimeinen vaihtoehtoni on tuo laastari minun on pakko päästä alle 90kg. Tämä tuntuu vain turhauttavalta, sillä juurikin hormonaalisten valmisteiden takia olen lihonnut, kärsinyt kipua ja tuskaa, joutunut kokemaan milloin mitkäkin itku- raivo ja paniikkikohtauksia. Saatika kaikkia niitä turhia riitoja, joita olen aiheuttanut pelkästään sillä etten ole ollut oma itseni.
Ja miksi tämä kaikki, vain siksi että olen nainen. Välillä sitä toivoisi että joku kehittäisi miesten e-pillerit taikka tavan että miehet onkin niitä synnyttäjiä. Jotta tämä epätasa-arvo naisia kohtaan loppuisi, joudumme koko elämän ajan ensin käyttämään milloin mitäkin keinoja ettemme vain tule raskaaksi, sitten kun haluaakin saada lapsia ei se välttämättä olekaan helppoa ja saattaa jopa käyttämään lisähormoneja, jotta voisi saada lapsia. Puhumattakaan mitä kaikkea raskauden aika voi joutua kokemaan ja vielä se viimeinen ponnistus kun pitää vauva puskea ulos. JA kaikkea tuota ennen pitäisi keretä hankkimaan ura, mies, talo ja vakaa elämä ja mielellään vielä ennen kun täyttää kolmekymmentä, koska sen jälkeen sinun kroppasi ei välttämättä enää kykene lisääntymään. Voi luoja!
En taidakaan enää ihmetellä miksi kärsin niin pahasta ikäkriisistä jo nyt. Yritä tässä maassa yrittää saada elanto omalla yrityksellä ja samalla pitäisi tuoda lapsia maailman kun hyvinvointivaltiomme eläkejärjestelmä ei pysty enää maksamaan eläkkeitä eläkemaksuista joita me työssäkäyvät maksamme, vaan tarvitaan pian lisää veronmaksajia.
Olen puhunut, kiitos kun jaksoit lukea ja en tule paasaamaan tästä enempää pitkään aikaan.
Seuraavassa päivityksessä tulee olemaan jotain uutta, mahtavaa, jännittävää ja pelottavaa.
Kiitos ja Kumarrus Mira ja Peili

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti