Suomessa ja maailmalla kuumin puheenaihe on tämä Koronavirus. Minulla itselläni on niin ristiriitaiset ajatukset ja tunteet tätä tilannetta kohtaan, joten ihan pakko avautua hieman
Ensinnäkin Suomi on maa jossa ei todellakaan kannusteta yrittämään saatika tueta yrittäjien toimeentulo näinä vaikeina aikoina. Tälläkin hetkellä mietin todella paljon miten saan kaikki laskut maksettua. Jos valtio seuraavaksi tekee päätöksen että kaikki liiketoiminta pitää lopettaa tietyksi ajaksi, saisin kelalta YEL -vakuutuksen mukaista peruspäivärahaa mikä olisi 31€/arkipäivä. Eli saisin kuukaudessa ruhtinaaliset 651€ mikä ei kata edes asumiskulujani. Saatika että saisin maksettua yrityksen kuluja.
Tänään onneksi tuli hieman positiivisuutta sillä alustavassa suunnitelmassa pienyrittäjät voisivat hakeutua työttömyysturvan piiriin ilman että pitäisi ensin ajautua konkurssiin. Ei siinäkään paljoa saa, mutta auttaa se edes hieman elämässä eteenpäin.

Olen miettinyt paljon vaihtoehtoja miten selvitä tästä vaikeasta ajasta ilman että joudun konkurssiin ja sitä myöden kodittomaksi. En haluaisi ottaa enää yhtään lainaa sillä olen nyt jo enemmän velkaa mitä tämän ikäinen haluaisi olla. Mutta kun pelkästää yrityksen liiketilan vuokra on reilu 1000€ ja jotta saisin sen kerättyä minun pitäisi tehdä 10 värjäystä kuukaudessa. No kukaan ei uskalla liikkua tällä hetkellä mihinkään saatika tulla kampaamoon jossa "pahimmillaan" olisi 4 ihmistä sisällä ja parhaimmillaan vain minä ja kyseinen asiakas.
Erilaisia vaihtoehtoja selvitä:
A. Hankia ns. kunnon työ, mistä maksettaisiin palkkaa... No moni on joutunut lomaututetuksi koronan takia joten miten minä olisin yhtään sen ihmeellisempi ja saisin töitä jostain.
B. Hankin jonkin osa-aikatyön jossa en olisikaan palkallisena vaan asiakkaat maksaisivat minulle suoraan siitä että teen jotain heidän puolestaan, esim käyn kaupassa.
C. Pistää yritystoiminta konkurssiin ja saan yrittäjäntyöttämyyskassasta jotain apua. Onneksi tämä ei enää tarvitse olla vaihtoehto vaan voin hakeutua työttömäksi ja saada työttömyyspäivärahaa ja samalla kuitenkin tehdä muutamia asiakkaita tarvittaessa.
D. Jaksaa jatkaa eteenpäin ja keksiä vaikka jonkinlainen verkkokauppa jossa myisin tuotteita taikka jopa jotain hiustenlaittovinkkejä. Nyt vain mietintä myssy päähän ja suunnittelemaan.
Nyt pitää kyllä sanoa että oman hyvinvoinnin miettiminen on jäänyt todella vähälle. Ensinnäkin minun lenkkikaveri steriloitiin viime viikolla joten Nellillä on vielä sairaslomaa tämän viikon loppuun saakka. Hänen leikkaus toteutettiin tähystyksellä ja siksi toipumisaika onkin vain 10-12 päivää ja haavakin on vain 1,5cm pitkä. Hirveä hinta tuommoisilla leikkauksia on, mutta uskon todella että Nellin sekä minun elämäni helpottuu kun ei tarvitse enää juoksuja miettiä. Myöskin yleensä steriloidut narttukoirat elävät pidempään kuin steriloimattomat, johtuen jo siitä ettei oli enää riski sairastua nisäkasvaimiin taikka märkäkohtuun.
Omalta osalta en ole käynyt melkein viikkoon lenkillä ja salillakin olin viimeksi joskus 1,5vk sitten. Nyt koronan takia en haluaisi edes käydä salilla, sillä en halua riskeerata etten pystyisi tekemään töitä enää. Joten vain lenkit ja kotitreenit vaihtoehtoina. Pitäisi vain tsempata ja lähteä juoksemaan taikka luontoon ihmettelemään. Raision lähialueilta löytyy paljon luontopolkuja joissa en ole tähänkään mennessä törmännyt juuri kehenkään joten miksi nytkään olisi poikkeus. Ensi viikoksi onkin luvattu jo huomattavasti lämpimämpää ilmaa joten olisi ihana viettää aikaa ulkona.
Pitäisi suunnitella jonkin koko vartalon kiertoharjoitteluohjelma itselle vaikka kahvakuulalla ja tehdä sitä joka toinen päivä ja sitten joka toinen olisi lenkki kävellen taikka juosten. Ehkä jopa tämän tekstin kirjoittamisen innolla aloitan heti lauantaina tämän "uuden elämän".
Enää ei tarvitse murehtia että näyttäisi hyvältä lomalla, sillä emme pääsekään Lontooseen lomareissulle. Ehkä kehitän itselleni uuden motivaation vaikka seuraavalle syksylle jonkilainen vaellusloma, kunnon ruskaretki.
Mutta vinkiksi kaikille, tästäkin pandemiasta selvitään vain yhdessä ja positiivisuuden kautta, joten muistakaan etsiä asioista ympärillänne niitä positiivisuuksia ja kannustakaa toisia. Lopuksi haluan myös esittää toiveen, jos sinulla on vain mitenkään mahdollista #tueyrittäjää!!
Kiitos ja Kumarrus, Mira ja Peili

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti