Moni jo varmaan on huomannut, että minähän en osaa pysyä paikallani ollenkaan. No nyt onkin vuorossa keittiöremontti minibudjetilla.
Ensin piti miettiä millaisen keittiön haluan? Mikä vanhassa on vikana? Miten sen toteuttaa ja milloin kerkeen sen tekemään?
Löysin siis itseni selaamassa pinterestiä ja pinnaamassa ihania keittiökuvia. Tykästyinkin vaaleaan hieman harmaan sävyiseen keittiöön.
Ensin tutkin mitä kustantaisi ostaa kokonaan uudet ovet kaappeihin, mutta ongelmaksi tuli uusien yläkaappien ovet. Sain siis vanhemmiltani heidän muutosta jääneet kaksi keittiön yläkaappia. Ongelmana olikin että ne olivat 50cm leveät mikä ei enää tänäpäivänä ole standardi koko, joten uudet ovet niihin olisi pitänyt tilata.
Rupesinkin tutustumaan DC-fix kalvopäällysteeseen. Löysin jälleen itseni tutkimassa bauhausin sivuja ja tuntui kuin pääni hajoaa siitä vaihtoehtojen määrästä.
Löysin kuin löysinkin ihanan värisen puupinnoitteen. Siitä sitten auton kyytiin ja ostoksille vielä samana päivänä. Jääkiekon MM-kisoja jännittäessä tein muutaman laatikon ja kaapin oven jo valmiiksi. Loput teinkin seuraavana viikonloppuna, jolloin myös kiinnitimme uudet hyllyt seinään.
Uudistin myös kuiva-ainekaapin hyllyt, mutta en laske niitä nyt tähän budjettiin, sillä ensinnäkin unohdin ottaa siitä ennen kuvan ja toiseksi se ei näy päällepäin joten ei ole niin suuri osa tätä ulkoista muutosta. Hintaa näille hyllyille tuli kylläkin yli 200€ joten se ei ollut edes pienen budjetin remonttia. Samalla uusin myös kuiva-ainepurkit muovisista lasipurkkeihin. Egologisempi materiaali ja myös tutkitusti hygieenisempi säilytysastia elintarvikkeille. Näille lasipurkeille hintaa ikeassa tuli noin 40€ mikä minusta on todella vähän kun kyseessä lasipurkit.
Mitä tämä sitten kustansi?
No Bauhausista ostin DC-fix kalvot niin että leveämpää (90x210cm) kalvoa oli 2 rullaa ja kapeampaa (67,5x200cm) 4 rullaa. Hinnat näissä olivat leveä 9,95€/kpl ja kapea 6,95€/kpl. Joten koko keittiön kalvoihin meni 47,70€. Ostin myös asennussetin, missä oli lasta ja mattopuukko, näiden hinta oli 3,95€. Kahvat sain hyödynnettyä vanhoista.
Mutta koska otimme nuo kaikki kiskot pois seinistä niin jäljelle jäi reikiä. Ne kun piti paklata ja maalata, tuli siitä lisäkustannuksia 14,03€.
Lopuksi viimeistelin tokmannista ostamalla juutinmatolla, koko 140x200cm. Maton hinta oli 39,95€.
Joten koko keittiöremonttiin meni yhteensä 105,63€.
Ja mikä muutos!
Vielä pitäisi käydä ostamassa pellavaverhoihin kankaat ja ommella ne itse, mutta en tee sitä ennen kuin julkisivuremontti on valmis. Eli menee varmaan jouluun ennen kuin kaikki pöllyttävä homma on valmis.
Mietin myös vielä että päällystänkö valkoisen pakastimen rosterikalvolla, jotta yhtenäinen ihme oli myös kodinkoneissa. Täytyy vain etsiä jostain edullista kalvoa hieman, koska en tarvitse kahta metriä kalvoa yhden pakastimen oven pinnoittamiseen.
Kiitos kun luit ja Ihanaa kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti