lauantai 11. joulukuuta 2021

Puhti-terveystarkastus

 

Olen nähnyt monen monta mainosta puhti-terveystarkastuksesta ja nyt päätin sen itsekin kokeilla. Lisäksi olen vastaillut näihin Norstatpanel ja M3Panel -kyselyihin, joista palkintopoteilla hankkisin lahjakortin puhti-verkkokauppaan. 


Aloitetaan ihan alusta miten koko prosessi tehdään. Eli ensiksi ostetaan puhti.fi verkkokaupasta haluttu tutkimuspaketti. Minä ostin liikkujan terveystarkastus naiselle, joka sisältää niin laajan verenkuvan, ferritiiniarvon, kilpirauhasarvon että monia monia muita. Tämä on siis laajin mahdollinen tutkimus mitä puhti.fi:stä voi hankkia. 

Kun palvelu on tilattu tulee hyvinkin tarkat ohjeet sähköpostiin niin mahdollisesta paastosta ennen laboratoriokokeita kuin käytännön ohjeita ajanvarauksessa paikan päälle saapumiseen. 


Tähän tutkimukseen ei tarvitse paastota. Tärkeintä kuitenkin on, että on täysin oireeton, sillä pienikin flunssa yms. voi vaikuttaa tuloksiin väärentäen niitä ei toivotulla tavalla joten tulos ei välttämättä ole todellinen. 

Jos haluat päästä helpolla kannattaa aika varata, jolloin et joudu jonottamaan jos sattuu olemaan ruuhkaa. Minusta kiva on myös se, että kun ei tarvitse paastota voin mennä tutkimuksiin mihin aikaan tahansa. 

Niin ja tosiaan, kun tutkimuspaketin on hankkinut, ei tarvitse heti mennä tutkimuksiin vaan ”lähete” on voimassa vuoden ostopäivästä. 


Sitten itse tutkimukseen. 

Varasin Mehiläisen mobiilisovelluksesta ajan lähimpään labraan ja aikoja oli kivasti. Saavuin paikalle Mehiläiseen ja pääsinkin hyvin pian siitä hoitohuoneeseen. Siinä sitten otettiin noin kahdeksan putkioa verta ja homma oli muutamassa minuutissa ohi. 

Tuloksissa meni muutamasta tunnista pariin päivään. Osa tutkimuksista on helpompia ja niihin tuli tuloksen jo samana iltana, loppuosa tuli seuraavana päivänä ja viimeisenä magnesium tuli siitä seuraavana päivänä.


Avaan myös hieman minun tuloksiani, en tule avaamaan kaikkea vaan ehkä eniten ne miksi ylipäänsä halusin mennä kyseiseen tutkimukseen. 


Alkuun tuli tosiaan veriarvot, niin punasolut kuin valkosolut sekä niiden laatu, koko yms. Nämä arvot minulla oli viitearvojen sisällä ja vielä noin keskellä niitä eli todella hyvät. Hemoglobiini minulla on aina ollut hyvä ja niinkuin nytkin se oli 141g/l. 



Sitten oli vuorossa kolesteroli yms sydämen toimintaan vaikuttavat. Niissä lähes kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä, kylläkin aivan ylärajoilla mutta pienellä ruokavalion tarkastuksessa palautettavissa normaaliin. Niin sanottu ”hyvä kolesteroli” oli 1,55 mikä oli todella hyvä tulos. Yksi arvo kuitenkin oli punaisella alueella ja se oli Triglyseridiarvo, mitkä ovat ns kaloreita joita keho eikä käytä joten ne muuttuvat triglyserideiksi. Tämäkään ei ole paha kunhan kiinnittää huomiota ettei söisi turhia kaloreita, karkkeja yms muita herkkuja vaan ihan tavallista ruokaa. 



Munuaisten ja maksan arvot olivat kohdillaan. Vitamiinit olivat erittäin hyvä, erityisesti D-vitamiini oli todella korkea, mikä oli hyvinkin positiivinen yllätys. 

Kilpirauhasen arvo oli viitearvojen sisällä, alarajoissa kylläkin, mutta tämä minulla on ollut aikaisemminkin ns heikko eli ei ole mennyt huonompaan suuntaan vuosien aikana. 

Sitten olikin viimeisinä ferritiini ja magnesium. Molemmat olivat aivan viitearvon alarajoissa. Ferritiini pitäisi olla vähintään 30 ug/l ja minulla oli 31 ug/l. Tämä oli hieman yllättää sillä hemoglobiini minulla on aina ollut hyvä mutta rauta ei selvästikään varastoidu tarpeeksi. Pitää alkaa tutkimaan millä sitä saisi parannettua. Magnesium puolestaan pitäisi olla vähintään 0,70 mmol/l ja minulla oli 0,75 mmol/l, eli sekin niinsanotusti riittävä, mutta pitää keskittyä mistä sitä saisi lisättyä ruokavalioon. Magnesium on kuitenkin lihaksien kannalta erittäin tärkeä varsinkin kun treenaa lihaskuntoa.  



Tässä joulun alla tulee varmaan herkuteltua eikä todellakaan kiinnitä huomiota syömisiin, joten alkuvuodesta alan tarkkailemaan mitä syön ja mitä pitäisi lisätä ruokavalioon. Varmaan noin puolen vuoden päästä voisi käydä uudelleen samaisessa tutkimuksessa tai ainakin nuo tietyt arvot tarkistamassa että onko tullut parannusta. 



Kaikin puolin kyllä koin tutkimuksen erittäin helpoksi j oikeasti hyödylliseksi jokaisen kokeilla edes joskus. 



Kiitos kun luit, koitan aktivoitua enemmän kirjoittamaan nyt kun yksi etappi tuli suoritettua. 

Kerron siitä sitten lisää seuraavassa tekstissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hortonomi opinnot

 Aloitin elokuun lopussa Hortonomin AMK-opinnot ja oon ollu niin onnellinen että ei muuta voi pyytää.  Alkuun jännitin tosi paljon mitä on a...