Joulukuun alussa se vihdoin tapahtui nimittäin parveke tuli vihdoin valmiiksi.
Parveke otettiin pois käytöstä toukokuun alussa ja ensimmäisenä tulivat telineet muoveineen parvekkeiden eteen. Siitä sitten alkoi purkuhommat. Ensi lasit ja kaiteet sen jälkeen piikattiin vanha laattalattia pois ja tiiliseinä pois. Kaikki pinnat tasoitettiin ja tehtiin paikkakorjauksia tarvittaessa. Tämä prosessi eteni yllättävän nopeasti.
Heti juhannuksen jälkeen olikin vuorossa olohuoneen ikkunan uusiminen ja ajattelinkin jo että huhhuh nyt tulee vauhdilla parveke valmiiksi.
Ikkunan vaihdon jälkeen alkoi parvekkeen pintojen päällystäminen, lattia valettiin uudeksi niin ei tarvittu laattoja. Jo valmiiksi rapattu seinä vain rapattiin uudella tasoitteella, sekä vanhan tiiliseinään tilalle tehtiin samanlainen rappauslevypinnoitus mitä julkisivutkin ovat. Tämän jälkeen tehtiin mittukset niin kaiteista että lasituksista.
Alustavasti ilmoitettiin että kaiteissa ja laseissa menee 8-10vk toimituksessa. Joten tänä aika ei tehty mitään parvekkeilla, mutta parvekkeet eivät myöskään ole käytössä ollenkaan. Näkymät olivat kyllä hieman pelottavat että en uskaltanut kauhean lähelle edes olohuoneen ikkunaa mennä.
Viikoilla 37-39, eli aivan syyskuun lopussa, olisi siis alustavan toimitusajan puitteissa pitänyt kaiteiden ja lasituksien tulla. Mutta ei tullutkaan vaan ilmoitettiin että viivästyy vähintään 5 viikkoa. No siitä sitten laskemaan että saadaanko parveketta edes jouluksi.
Vihdoin viikolla 45, marraskuun toisella viikolla, saapuivat kaiteet ja lasit mutta ei kaidelasit. Rakennuttaja kuitenkin onneksi päätti aloittaa kaiteiden asennuksen melkein heti siitä ja seuraavalla viikolla tulikin puuttuvat lasit.
Yhden parvekerivistön ”kokoamisessa” meni noin viikko ja heti joulukuun alussa saimmekin oman parvekkeen käyttöön, seuraavalla viikolla tuli vielä sähkömies asentamaan pistokkeen takaisin ja näin ollen parveke olikin vihdoin valmis.
Osalla meni ihan jouluviikolle saakka ennen kuin kaikki parvekkeet olivat valmiit, mutta rakennuttajan ”lupaus” piti paikkaansa, sillä tammikuussa 2021 kun oli urakkaneuvottelut heitti rakennuttaja lupauksen että jouluna pääsee parvekkeille jos ei koko remonttia saada siihen mennessä valmiiksi.
Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat parvekkeesta. Kyllä siitä tuli hieno!
Innoissani kerkesin jo kalastamaan parvekkeen ennen kuin muistin ottaa jälkeen kuvat. Tekstin alkupuolella olevassa olohuoneen ikkunasta otetussa kuvassa näkyy uuden lattian pinta, likaisena kylläkin. Lattialla meillä on erillinen matto, sillä lattia on muuten talvella todella kylmä. Muut kalusteet pidettiin samana kuin ennenkin.
Kiitos kun luit, piakkoin tulee päivitys koko julkisivuremontista ja miten siinä kävi. Kommentoi jos haluat tietää mitä julkisivuremontti tulee kustantamaan minun asuntoni osalta niin voin avata myös kustannuksia tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti